Suonteen seutu koostuu suonenjokelaisista Heimolan, Herralan, Markkalan, Nuutilan sekä Vauhkolan kylistä. Alue mukailee aiemmin määriteltyä koulupiiriä. Vaikka kyläkoulut ovat jo jonkin aikaa olleet lakkautettuina, alueella asuvat ihmiset ovat pysyvä arvo. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on ollut ja tulee aina olemaan ihmisen sosiaalisia perustarpeita ja tätä tarvetta Suonteen Seudun Kyläyhdistys toiminnallaan pyrkii edesauttamaan.
Vuoden 2023 Vuosikokouksessa päätetyt kesätapahtumat nyt julkaistu
Tapahtumat sivulla.
Kyläläisiä oli mukana mm.Digijumppa kurssilla 2019
Rannalta onkimiskilpailu kesällä 2014 Suontienselän rannalla
Tervetuloa Suonteen kylälle.
Kylätalo on juuri tämän mäen päällä vasemmalla, Jäppiläntien varrella
Sivustolla kävijöitä 28.7.2017 lähtien